tiistai 21. heinäkuuta 2015

Katsastusta kohti

Eilen alkoi ja tänään jatkui valmistautuminen katsastukseen. Ensin tietysti tuumailtiin. Sen jälkeen pantiin muta- ja miesluukun tiivisteet paikoilleen ja sitten vettä kattilaan.






Kun kattila saatiin täyteen, pantiin luukut kiinni. Samassa yhteydessä varoventtiilin jousien tilalle vaihdettiin putket, että ne eivät aukeaisi vesipainekokeessa.



Seuraava vaihe oli veden lämmittäminen noin neljäkymmentäasteiseksi. Ratkaistava oli, miten lämmitys tapahtuu, kun sitä ei voi puilla tehdä, koska silloin tulipinnat nokeentuisivat eikä silloin nähtäisi mahdollisia vuotoja. Nestekaasu on siisti keino, mutta kaasupullojen turvallinen käyttö aiheutti runsaasti pohdintaa miehistön keskuudessa, joten päätettiin nukkua rauhassa yön yli.


Hyvien ideoiden siivittämiseksi nautittiin illan päätteeksi sitruunapastaa ja mansikkakakkua.



Aamuun mennessä suunnitelmat olivat hioutuneet toteuttamista vaille valmiiksi. Suurin teho kaasupullosta saavutetaan, kun liekki pannaan yksinkertaisesti suoraan pulloon. 



Samaan aikaan toisaalla kaikki kynnelle kykenevät kansimiehet osallistuivat Kaisan mainioon solmukouluun, jossa tutuksi tulivat monessa paikassa hyödylliset paalusolmu, merimiessolmu ja siansorkka.






Jossain vaiheessa alkoi tuntua tarpeelliselta lisätä hiukan turvallisuutta. Niinpä päätettiin ottaa kettiön kaasuhellasta paineensäädin ja pätkä letkua, jolloin kaasupullo ei enää kuumentunut yhtä paljon. 






Päivä ei ollut toki pelkkää puurtamista vaan sisälsi myös hupia, kun S/S Unnukka saapui Laukansaaresta vierailulle. Puhoiksen miehistö sai nauttia paitsi hyvästä seurasta myös Unnukan kyydistä, kun kävimme matkustajasatamassa maisemaristeilyllä. Sille reissulle ei valitettavasti tullut kameraa mukaan. 








Päivän päätteksi paisteltiin muurinpohjalettuja ja tietysti saunottiin. Tästä on hyvä jatkaa luottavaisin mielin kohti huomenna koittavaa katsastusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti