lauantai 18. heinäkuuta 2015

Turistina kaupungilla

Lomapäivät sujuvat usein leppoisan letkeästi vain täällä Laitaatsillan telakalla. Välillä on kuitenkin hauska käydä turistina kaupungilla. Eilen oli juuri sellainen päivä.




Suuntasimme ensiksi yhteen Savonlinnan viihtyisimmistä kahviloista eli Cafe Alegriaan. Paikan viehätys syntyy monista tekijöistä: muun muassa hyvästä sijainnista, reilun kaupan- ja luomutuotteista, ihanasta sisustuksesta ja ystävällisestä palvelusta.







Tästä on ehtinyt jo suussasulava suklaamuffinssi kadota parempiin suihin.


Herkkujen lisäksi Cafe Allegriasta tarttuu helposti matkaan muutakin. Tällä kertaa paikan valinnan syynä oli kuitenkin erityisesti siellä esiintynyt Cafe Barock. Kyse on aivan loistokonseptista, ja ideana tarjoilla klassista musiikkia helposti lähestyttävällä ja rennolla tavalla. Kyse ei ole varsinaisesti konsertista, vaan siitä, että musiikki viedään erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin syömisen, juomisen ja jutustelun lomaan. Tosin on kyllä sanottava, että musiikki ja musisointi oli niin ihanaa, että sitä teki vaan mieli kuunnella. Sunnuntaina 19.7. tätä iloa tarjolla vielä lisää Savonlinnassa. Tarkista paikat ja ajat täältä.



Kahvilasta matka jatkui satamaan ihmettelemään vanhoja laivoja. Olivat kyllä hienoja, mutta eivät enää höyrylaivoja. Selvästi vanhaa oli kuitenkin muuten monin kohdin vaalittu,  ja se lämmittää aina sydäntä.










Kaupunkivisiitin lopuksi kävimme vielä torilla täydentämässä varustamon nuortenkirjaosastoa ja ostamassa laatikollinen mansikoita. Siitä olikin sitten hyvä siirtyä takaisin Puhoiksen aurinkokannelle nauttimaan kesästä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti